Nitriilikäsineet ovat olleet kiven alla jo pidemmän tovin. Pandemiatilanteen aiheuttama markkinoiden kysynnän ja tarjonnan epäsuhdanne on nostanut nitriilikäsineiden hintoja jopa 150%, mutta edes paksulla lompakolla ei käsineitä välttämättä saa. Nitriilikäsinepulasta on ennustettu jopa pahempaa kuin keväällä kokemastamme maskipulasta.
Yhdysvalloissa on aloitettu valtava rokotekierros, joka huolestuttaa jo valmiiksi vähäisillä tarvikkeilla toimivia ammattilaisia – jo lokakuussa 2020 40% yhdysvaltalaisista sairaaloista ilmoitti kärsivänsä jonkinasteisesta nitriilikäsinepulasta. Paikallisissa huoltovarmuuskeskuksissakaan ei käsineitä enää juuri ole tarjolla, vaikka ensimmäinen rokotekierros on vasta alkamassa. Liki koko muun länsimaisen maailman tavoin, puuttuu Yhdysvalloistkin paikallinen nitriilikäsinevalmistaja, ja maa on pitkälti riippuvainen Aasiankaupasta ja sujuvasta toimitusketjusta käsinepulan taltuttamisessa. Koska Yhdysvallat ovat maailman suurin kauppamahti, on tilanne huolestuttava myös Eurooppan ja Suomen kannalta – jäämmekö jalkoihin, kun kauppamahti hyödyntää etuoikeuksiaan maailmankaupassa?
Saman mittakaavan rokotuskierros on käynnistymässä Yhdysvaltojen lisäksi samanaikaisesti Euroopassa ja Venäjällä, eikä nitriilikäsineiden saatavuustilanne ole juuri sen ruusuisempi Atlantin tällä puolen. Pieniä määriä käsineitä voi vielä olla tarjolla, mutta suurempiin hankintoihin on jo pitkään jouduttu vastaamaan kieltävästi. Mitä tapahtuu, kun koko länsimainen maailma pyrkii samanaikaisesti suojautumaan koronavirusta vastaan ja rokottamaan koko väestönsä, tilanteessa, jossa suojavarusteita ei ole riittävästi saatavilla?

Miksi eivät nitriilikäsineet tule länsimaisista tehtaista?
Nitriilikäsineiden valmistus on rankasti keskittynyt Aasiaan – erityisesti Malesiaan. Pitkien välimatkojen aiheuttama rahtiongelma muodostaa täysin oman numeronsa käsineiden saatavuudessa. Rahtimatkan varrella on lukuisia pullonkauloja, joissa tuotteiden eteneminen tarvitseville asiakkaille pysähtyy, eikä tätä ongelmaa ratkaista juuri muuten kuin yksityisillä rahtilennoilla. Prosessi on kuitenkin monimutkainen, ja näin systeemi on pitkälti riippuvainen rahdin toiminnallisuudesta.

Miksi eivät nitriilikäsineet sitten kuulu eurooppalaisten tehtaiden linjastoihin? Kun keväällä kohtasimme maailmanlaajuisen kasvomaski- ja käsihuuhdepulan, paikalliset yritykset tarttuivat toimeen, muuttivat linjastojaan soveltumaan käsihuuhteiden valmistukseen tai hankkivat soveltuvaa, suhteellisen edullista laitteistoa kuituisten kasvomaskien ja hengityssuojainten valmistukseen. Suomessakin valmistetaan esimerkiksi FFP2-hengityssuojaimia, joilla Aasianmarkkinoiden ongelmia sekä tuontirajoituksia muista pandemiamaista voidaan paikata.
Nitriilikäsineiden tilanne ei ole kuitenkaan yhtä yksinkertainen. Kun käsihuuhteiden valmistuksessa sekoitetaan ja pullotetaan, ja hengityssuojainten valmistuksessa käytännössä painetaan kankaasta oikeanmallisia kappaleita, on nitriili-, lateksi- ja vinyylikäsineiden valmistus huomattavasti monimutkaisempi operaatio. Ohut materiaali ja sen muovaaminen vaativat kustannuksiltaan merkittävää, raskasta laitteistoa, ja linjaston rakentaminen esimerkiksi Suomeen olisi poikkeuksellisen hidas ja kallis projekti.

Tehtailla on tapana keskittyä ympäristöön, jossa tarvittavat raaka-aineet ja osaaminen ovat tarjolla kohtuullisella hintatasolla. Tapaamme ympäri maailman tiettyjen tuoteryhmien tehdaskeskittymiä usein maantieteellisesti kohtuullisten välimatkojen päässä toisistaan. Yksittäisiä nitriilikäsinetehtaita löytyy toki esimerkiksi Yhdysvalloista, mutta valtaosa maailman nitriili-, lateksi- ja vinyylikäsineistä valmistetaan toistaiseksi Malesiassa.
Malesialaiset tehtaat kohdanneet inhimillisiä haasteita
Malesialaiset tehtaat ovat reagoineet kasvaneeseen kysyntään nostamalla valmistuskapasiteettiaan, mutta pandemiatilanten aiheuttamat hankaluudet koettelevat yhtälailla Kaakkois-Aasiaa. Käsinetehtaiden henkilöstöjen keskuudessa on kohdattu laajoja tartuntaryppäitä, jotka ovat pahimmillaan sulkeneet kokonaisia tehtaita pitkiksi ajanjaksoiksi. Kun samaan aikaan tarve länsimaissa kiihtyy kiihtymistään, muodostavat nämä inhimilliset tekijät oman rasitteensa käsineiden saatavuudelle ja markkinahinnoille.
Nitriilikäsineet valikoituvat tyypillisesti matalan allergia- ja ihoärsytysriskinsä, kestävyytensä ja monikäyttöisyytensä vuoksi yritysten, elintarvikevalmistajien sekä terveydenhuollon ykköskäsineeksi. Kun nitriilikäsineitä ei kuitenkaan ole ollut saatavilla, on lateksi- ja vinyylikäsineiden kysyntä lähtenyt nousuun, ja Aasialaiset tehtaat käyvät ylikierroksilla myös vaihtoehtoisten tuotteiden valmistuksessa. Näissäkin tehtaissa on kuitenkin koettu pahoja tartuntaryppäitä, ja vaihtoehtoisten käsineiden valmistus raahaa nitriilikäsineiden tapaan kysynnän perässä.
Huijarit liikenteessä, jopa käytettyjä käsineitä myyty uutena
Keväällä kohtasimme lukuisia tilanteita, joissa oli tehty suuria suojaintarvikeostoja luotettavaksi koetuilta tavarantoimittajilta, mutta lopulta kävi ilmi, ettei tuotteita todella ollut olemassakaan, tai ne eivät alkuunkaan vastanneet laatulupauksia. Myös väärennettyjä sertifikaatteja ja testituloksia oli liikenteessä runsain määrin.

Kohtasimme itsekin yrityksenä tilanteen, jossa eurooppalainen tavarantoimittaja sitoutui toimittamaan suuren määrän tunnettua käsihuuhdemerkkiä Suomeen nopealla aikataululla. Tarkistimme toimittajan ja rahtiyrityksen taustat normaalien käytäntöjen mukaisesti, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Yllättäen, tuotteiden siirryttyä jo rahtiyrityksen haltuun, erilaisia maksuja vaadittiin lisää ja lisää, jotta toimitus saataisiin perille asti. Tämän huolestuttamina perehdyimme perinpohjaisesti kyseisen toimittajan sekä rahtiyrityksen taustoihin, ja IT-tiimimme avulla saimme selvitettyä, että kyseessä oli äärimmäisen taitavasti toteutettu huijausrinki, johon kuuluivat sekä väitetty tavarantoimittaja että rahtiyritys. Kokemusta viisaampina olemme, monen muun yrityksen tavoin, kiinnittäneet tämän jälkeen äärimmäisen tarkkaa huomiota yhteistyökumppaneidemme taustoihin.
Vastaavia huijausrinkejä on jälleen kohdattu ympäri maailman. Olemme kuulleet lukuisista yrityksistä jotka ovat sopineet suurista käsinetilauksista, vain lopulta pettyäkseen karvaasti, kun tuotteita ei ole ollut olemassakaan. Rahaa ei kannata koskaan liikuttaa ennen sataprosenttista varmuutta tuotteiden laadusta, todistusten oikeanmukaisuudesta, ja – surullisenhupaisasti – olemassaolosta.
Englantilainen lääkäriasema kohtasi tänä syksynä tätäkin mielenkiintoisemman tilanteen nitriilikäsineostoksillaan. Asemalle oli tilattu suuri määrä nitriilikäsineitä maineikkaaksi koetulta toimittajalta. Kun käsineet lopulta saapuivat Englantiin, huomattiin käyttöönoton yhteydessä välittömästi, että käsineet olivatkin jo kertaalleen käytettyjä, uusiin paketteihin pakattuja nitriilikäsineitä. Lääkäreiden kummastus oli luonnollisesti melkoinen.
Lähteet:
https://www.cbsnews.com/news/nitrile-glove-shortage-covid-19-vaccine-60-minutes-2020-12-06/
https://www.governing.com/now/Navigating-a-Nitrile-Gloves-Shortage-Reliable-Sourcing-Solutions.html
https://medicalxpress.com/news/2020-09-surgical-glove-makers-struggle-pace.html
https://www.fikes.com/why-is-there-a-global-shortage-of-gloves/